Sara Lehto on Brasilialaisen Jujutsun tuore Suomen mestari. Kysyimme häneltä hyvinvoinninsta ja näin Sara vastasi:
Mikä on urheilijataustasi ja mitä urheilu on opettanut sinulle?
Oon urheillut pienestä asti eri lajien parissa, ja harrastanutkin mm. yleisurheilua ja tanssillista voimistelua ennen kuin 12-vuotiaana rakastuin täysin brasilialaiseen jujutsuun. Tänä vuonna tuleekin tasan kymmenen vuotta siitä kun iskä vei mut ensimmäistä kertaa jujutsutreeneihin. Siitä lähtien oonkin viettänyt ison osan mun elämästä tatamilla.
Mitä sinulle tarkoittaa kokonaisvaltainen hyvinvointi?
Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkottaa mulle sitä että sekä keho että mieli voi hyvin. Mulle hyvinvointia tuottavat tietysti treenaaminen, mielekäs syöminen ja lepo, mutta myös tietynlainen monipuolisuus arjessa ja sellanen rutiinien rikkominen. Tykkään ns. maustaa mun arkea ja lisätä omaa hyvinvointia esimerkiksi kokeilemalla uusia juttuja. Tämän lisäksi lähivuosina oon tiedostanut myös erityisestä kehonhuollon merkityksen rankan treenin vastapainona.
Millainen ruokavalio sinulla on?
Mulla ei oo mitään erityistä ruokavaliota, koska oon kohta vuoden yrittänyt parantua syömishäiriöstä. Tällä hetkellä opettelen siis syömään monipuolisesti, rennosti ja riittävästi. Normaalin ruoan tukena käytän myös näitä VitaFinin vitamiineja.
Mitkä ovat sinulle tärkeimpiä asioita palautumisen suhteen?
Mulle ehdottomasti tärkeimpiä asioita palautumisen suhteen on uni ja se riittävä syöminen. Pyrin siihen, että mulla olis myös viikossa yksi päivä, jolloin ei tarvitsisi tehdä mitään. Tämä ei tosin läheskään aina toteudu, mutta oon jo nuoresta asti pyrkinyt tähän ja huomannut, että yksi täyslepopäivä tekee ihmeitä mun mielelle ja kropalle. Mun äiti on myös saanut meidän koko perheen koukutettua avantouintiin, joten säännölliset mökkiviikonloput, joihin kuuluu sauna ja avanto kuuluvat ehdottomasti mun suosikkeihin.
Mitkä ovat sinun TOP ravintolisäsi ja miksi?
- VitaFinin Monivitamiini: pohja mun terveydelle ja vastustuskyvylle. Mun mielestä on turha lähteä hirveästi hifistelemään ravintolisillä ennen kuin perustukset ovat kunnossa.
- VitaFinin Nivel-tuote: Jujutsussa nivelet ja erityisesti sormien nivelet on todella koetuksella, koska treeneissä me revitään ja roikutaan paljon vaatteissa. Panostan mielelläni mun nivelten hyvinvointiin, jotta voin urheilla mahdollisimman terveenä mahdollisimman vanhaksi asti.
- VitaFinin L-tryptpfaani +Kamomilla: Kuten aikaisemmin jo totesin uni on mun palautumiselle kaikki kaikessa, joten käytänkin mielelläni kaikki keinot jotka tukea jollain tavalla mun rentoutumista ja rauhoittumista yöunille.